perjantai 6. joulukuuta 2013

Hemmottelua

Näin pikkujouluaikaan on hyvä saada kauden värit päivitettyä kosmetiikkaan ja kynsiin, ja tietysti iho kuntoon juhlia varten. Näissä merkeissä kävin vierailemassa ystäväni Pilvin luona Rajamäellä, missä hänellä on oma kauneusalan yrityksensä Tyylipalvelu Elegante. Pilvi on itsenäinen Mary Kay -ihonhoitokonsultti, värikonsultti ja opiskelee parhaillaan myös pukeutumisneuvojaksi. Pilvi onkin onkin luottohenkilöni jonka puoleen käännyn aina tyylipulmien vaivatessa: hänen kanssaan olemme mm. uudstaneet ja käyneet läpi vaatekaappini hänen tekemänsä värianalyysin pohjalta ja tutustuttuani Mary Kayn meikki- ja ihonhoitosarjoihin minusta on tullut vannoutunut kuluttaja mm. tuotesarjan meikkivoiteelle ja ruskealle ripsivärille.


Tämänkertaisella visiitillänin pääsin testailemaan Mary Kayn kosmetiikkaa ohjeen mukaan itse tekemäni meikin perusteella. Kaikki alkoi tietysti ihon puhdistuksesta, mikrokuorinnasta, seerumista ja kosteutuksesta, ja pakko tunnustaa, että vaikka olen elämässäni yhtä jos toista kuorintatuotetta testannut, oli ihoni aivan uskomattoman pehmeän tuntuinen tuotesarjan alumiinikristallia sisältävän kuorinnan tuloksena.


Kun perusta oli kunnossa, sain pohjustaa meikin luomivärinpohjustusaineella ja myös itse päivittäin käyttämälläni TimeWise Matte-Wear meikkivoitella. Vaikka emme käyttäneet meikin tekemisessä lainkaan puuteria, oli tulos sopivan mattapintainen ja ennen kaikkea yllätyin silmämeikin kestävyydestä: kävin tämän jälkeen nimittäin vielä tallilla ja pilateksessa ja illalla kotiin tullessani olivat luomivärit edelleen aivan paikallaan!



Itse meikin toteutimme lähes suoraan erään Mary Kayn mallin mukaan, muutamia modifikaatioita lukuunottamatta. Parasta tosiaan oli, että pääsin itse tekemään meikin ja opin samalla käyttämään tuotteita oikein. Silmät rajattiin ruskealla, luomille laitoimme kolmea kullanruskeaan vivahtavaa sävyä, poskille sipaistiin punaa ja ripsiini sain niin kovasti rakastamaani Mary Kay Ultimate Mascaraa, joka ei varmasti jätä ripsiä huomaamattomiksi. Huulet viimeisteltiin vielä uuden Play -kosmetiikkalinjan ihanan punaisella huulikiillolla.



Lopuksi sain vielä kynsiini upean syvän viininpunaista kynsilakkaa, kyllä nyt kelpaa sunnata pikkujouluihin! Käynnistä jäi ihanan hemmoteltu olo, ja Pilvin voikin pyytää kotiinsa pitämään kasvohoidon, vastaavanlaisen meikkiopastuksen ja tuote-esittelyn, jossa ideana on itse päästä kokeilemaan tuotteita ja oppia tekemään meikki omin avuin. Konseptia olen minäkin päässyt tyttöjen iltaa emännöidessäni testaamaan ja toimii! Pieni hemmotteluiltahan voisi toimia vaikka pikkujoulukenkin etkoilla ;)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti