Eevi

Ratsastuksen ollessa äinkin tärkeä osa elämääni ajattelin tehdä ihan oman esittelysivun omalle kauramoottorilleni Eeville.


Extra, eli kotoisammin Eevi on vuonna 1998 syntynyt saksalainen Oldenburgin rekisterissä oleva puoliveritamma. Minun omistukseeni se tuli syksyllä 2009, eli yhteistä taivalta meillä on takana jo reilut neljä vuotta. Eevi on pääasiassa tehnyt elämässään kouluhevosen hommia, mutta minun kanssani kuvioihin kuuluu tämän lisäksi myös aika paljon maastoilua sekä satunnaista ohjas-ajoa ja pientä jumppa-hyppäämistäkin. Valmentaudumme säännöllisesti kouluratsastuksessa ja olemme kilpailleetkin jonkin verran helppoja luokkia seura- ja aluetasolla, mutta Eevi pitää huolen ettei touhu käy turhan ryppyotsaiseksi ;)



Luonteeltaan Eevi on erittäin tammamainen: aina huutelemassa pojille ja suuttuu helposti jos kokee tulleensa komennetuksi väärin perustein. Välillä joudun kyllä ihan tosissaan käyttämään oveluutta ja suostuttelua saadakseni tahtoni läpi, sillä tämän Draamaqueenin kanssa ei se kuuluisa "käskeminen" vie kauhean pitkälle. Kuten kaikki naiset, Eevi rakastaa kehuja ja huomiota, eikä rapsuttelua voi koskaan saada liikaa (paitsi masun alta, sieltä se on inhottavaa!)


Ajelen Eevin luokse Vihtiin käytännössä päivittäin, eli ajokilometreja tulee körötellessä ihan kiitettävä määrä. Ihana talliporukka, hyvät puitteet ja valmentautumismahdollisuudet saavat kuitenkin jaksamaan sen kolme varttia suuntaan. Odottaahan sen päässä kuitenkin tuttu tähtipää korvat hörössä!



Neljän vuoden aikana on ehtinyt sattua ja tapahtua yhtä sun toista ja olen todellakin oppinut, että hevoseton on huoleton, eikä kaikki mene aina niinkuin on suunniteltu. Tällä hetkellä kuntoutan Eeviä huhtikuussa 2013 sattuneesta onnettomuudesta, jossa hevosparka sai vaikean haavan oikeaan etuseensa. Seitsemästä tikistä huolimatta haava repesi auki ja avohaavan paraneminen kesti useita kuukausia. Elokuuhun saakka Eevi joutui kököttämään karsinassa ja sairastarhassa ja haavaa hoidettiin aluksi jopa kolme kertaa päivässä. Syyskussa saimme kuukauden käyntikuurin jälkeen palata hiljalleen normaaliin liikuntaan ja nyt jalan takaosassa ammottavasta aukosta on jäljellä enää pieni karvaton arpi. Lihas- ja kestävyyskunnon palautuminen vie tietysti aikansa, mutta onnettomuus opetti minut nauttimaan jokaisesta päivästä sellaisenaan, onhan minulla yhä hevonen jonka kanssa mennä ja tehdä :)


Pakko sanoa, että hevosen omistaminen on parasta mitä tiedän. Yhteiset onnistumiset, kuten hyvin menneet valmennukset tai kisat, tai sen takapihan nilkansyvyisen ojan ylittäminen motivoivat eteenpäin. Ratsastus tarjoaa myös loistavaa vastapainoa opiskelulle ja antaa hyvän syyn ja keinon huolehtia omasta ja hevosen kunnosta. Ei ole mitään ihanampaa kuin tulla raskaan päivän jälkeen tallille ja antaa hevosen painaa lämmin turpansa syliini. Kliseistä, mutta niin totta!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti